...tajusin juuri eilen, oltuani täällä nyt lähes kuusi viikkoa, etten oikeastaan näe enää mitään syitä olla täällä näiden opiskeluiden vuoksi. Aloin pohtia, mitkä olivat ne syyt, miksi tänne tulin. Oppiakseni kieltä, siis englantia (tanska kuulostaa vaan niin kamalalta, ettei sitä nyt haluaisikaan oppia). No, enpä tiedä voivatko englannintaitoni tästä enää kehittyä. Koskaan ne eivät ole olleet täydelliset, eikä niistä koskaan täydellisiä tule. Lisäksi tulin tänne katsomaan, haluaisinko tehdä tulevaisuudessa tv-journalismia työkseni. En. En koskaan. Pakollisten kuvitusten keksiminen aiheuttaa niin paljon turhaa stressiä, etten jaksaisi sellaista. Myös kameroiden, kamerajalkojen ja mikrofonien raahaaminen ottaa päähän. Kameran edessä on ihan mukava olla ja ihmisiä on kiva haastatella, mutta kaikki muu on yleensä todella rasittavaa.

Tulin tänne toisaalta myös katsomaan, miten pärjään yksin. En pärjää. Inhoan elämääni yksin. Onhan täällä joo noita opiskelukavereita, mutta eivät ne millään tavalla pysty korvaamaan perhettäni ja ystäviäni. Kaipaan joka päivä kotiin ja alan kovasti epäillä, ettei tämä tästä paremmaksi muutu, sillä vaihto on kahden viikon päästä jo puolivälissä (onneksi!). Kaikki aina sanovat, että vaihdossa on aluksi rankkaa, mutta eikö sen olisi sitten jo pitänyt muuttua helpommaksi?

Tähänhän voi toki kommentoida, että enhän edes asu täällä yksin. Niin, totta. Mutta tästä en jaksa edes sanoa mitään muuta kuin sen, että muistan jälleen kerran syyt siihen, miksi halusin niin paljon muuttaa pois solusta kahden opiskeluvuoden jälkeen...

Siispä pari vinkkiä vaihtoon lähtijöille! Älä lähde vaihtoon, jos olet vakiintuneessa parisuhteessa. Siinä tulee vaan paha mieli kaikille. Ellet sitten ota tuota toista henkilöä mukaasi vaihtoon. Älä myöskään lähde vaihtoon liian myöhäisessä vaiheessa opintojasi. Huomaa kyllä, että ikä ja opiskelukokemukset alkavat painaa näin kuudennen vuoden opiskelijana. Ei sitä vaan jaksa olla joka päivä bilettämässä. Tai edes joka viikko. Ja varsinkin jos ne, joiden kanssa pitäisi bilettää, ovat viisi vuotta sinua nuorempia. Ei hyvänen aika sentään. Ei pysty, ei. Muutenkin ajatusmaailma on noiden pienten kanssa aivan eri tasolla. Itse olen jo siinä elämänvaiheessa, että haluan viettää yleensä perjantai-iltani kotona peiton alla (kuten nytkin! ja jos joku halusi ymmärtää tämän väärin, niin kyse on vain ko. henkilön likaisesta mielikuvituksesta!). Olen nähnyt jo niin monet kemut elämässäni ja minulle riittää ihan hyvin 1-2 kertaa kuussa hauskanpitoa. Muutenhan olen tällainen supertylsimys.

Siinä olivat pakolliset valitukset! Ja siis kuten sanottu, niin en ole luovuttaja, joten aion todellakin pysyä täällä siihen joulukuuhun saakka, vaikka motivaatio on täysin nollissa. Ainakin saan tänne ystäviä käymään. Ne ovatkin niitä juttuja, joita eniten tältä syksyltä odotan. Viikon päästä tulevat ensimmäiset, jee!

Mitäs muuta sitä onkaan sitten tullut tehtyä, kun kerättyä listaa siitä, miksi Tanska on tyhmä maa... (Ainoa asia, minkä olen keksinyt olevan parempaa täällä kuin Suomessa, ovat pyörätiet. Mitään muuta en keksi.) Viimeksi jäin siis siihen, kuinka saimme valmiiksi toisen tv-juttumme. Tai siis lähes valmiiksi. Viime viikon maanantaina viimeistelimme sen ja teimme Danielan version valmiiksi. Tässäpä hieno kuva valmiista työstä:

Ja nyt kaikki tietää meidän kaikkien koko nimet. No ei voi mitään. Kuoressa siis valmis DVD ja käsikirjoitukset. Työstä tuli kyllä kiva, ei voi kieltää.

Maanantai-iltana raahauduin kauppaan ja roudasin sieltä leipomistarvikkeita. Leivoin siis pullia. Tämä johtui siitä, että seuraavana päivänä opettajamme piti kestit luonaan, minne kaikkien oli pitänyt tuoda kotimaansa ruokaa. Itse valitsin siis pullat, koska minulta on turha mitään karjalanpaisteja ryhtyä toivomaan. Hyviä niistä tuli, vaikka olivatkin valmistettu tanskalaisista aineksista. Ja hiukan hankaluuksia aiheutti mikron sekä pullasudin puuttuminen, mutta keksin nokkelana niille korvikkeita.

Tiistaina katsoimme sitten tuotokset luennolla. Saimme enimmäkseen hyvää palautetta, mitä nyt tekstitykset olivat liian nopeat joissain kohdin yms. pientä. Hyviä juttuja muutkin ryhmät olivat tehneet.

Illalla oli sitten tosiaan ruokailun aika. Omaan tuttuun tyyliini, sain minut ja kämppikseni ajoissa paikalle, kiitos suuntavaistoni ja kartanlukutaitoni. Viimeiset porukasta saapuivat paikalle puolitoista tuntia myöhässä, koska olivat tietenkin eksyneet (opettajamme koti oli kieltämättä todella mystisessä ympäristössä, lähellä ei-mitään). Olinkin siis aivan kuolemannälässä, kun lopulta pääsimme aloittamaan syömisen. Haluatteko ruokakuvia? Täältä tulee!


Mutta tämähän on koira! Terävä havainto. Opettajamme Katen Julia-koira. Kutsuvat kuulemma Julleksi. On siis siskoni kaima, hauskaa. Rotua en tiedä, joku koiratuntija varmaan osaa kertoa.


Muita odotellessa tutustuttiin open taloon. Ihan kiva.


Liisin tekemiä virolaisia kalaleipiä. Syödäänkö näitä Suomessakin?


Allekirjoittanut pulliensa kanssa. Kaikki eivät menneet, joten loput rohmusin kotona seuraavina päivinä.


Astan tekemää liettualaista salaattia. Maku oli ok.


Kämppikseni Anokheen tekemää salaattia. Ei siinä kuulemma mitään erityisen australialaista ole, mutta heillä ei kuulemma ole siellä oikein mitään omia ruokia.


Danielan ja Elenan tekemät espanjalaiset mitkä lie kroketit ja munakas. Todella hyviä!


Jenny ja Martina tekivät yhdessä röstiperunoita, joita kuulemma syödään sekä Saksassa, että Slovakiassa. Saksassa omenasoseen ja Slovakiassa ranskankerman kanssa. Nam molemmille versioille.


Kuvasin muitakin ruokia, mutten kaikkia tänne nyt jaksa laittaa esille. Oli siellä mm. humusta ja baklavaa Libanonista, silliä ja vodkaa Puolasta (hyi!), lisää silliä, nimittäin Norjasta (yök sillekin), lohitäytteisiä leipäsiä myös Norjasta, gluteenitonta suklaakakkua (sekin norjalaisen, keliaakikon, tekemää. kuulemma syövät maassa paljon kakkuja), nuudeleita Kiinasta, pastaa Italiasta, yms. Ruokaa siis riitti yllin kyllin. Lopuksi otimme ryhmäkuvan opettajamme kanssa. Tässä onkin itseasiassa koko tv-ryhmämme, ainoastaan kolme tanskalaista puuttuu. Kuva on aika huono salaman takia, mutta koitetaan kestää ne punaiset silmät siellä.

Loppuviikko menikin sitten lopputyödokumentti-ideaa miettiessä. Jostain syystä meiltä pyydetiin jo näin aikaisin miettimään, mitä haluaisimme tehdä, vaikka aloitamme niiden työstämisen vasta marraskuussa. Ja jouduimme jokainen siis esittämään oman henkilökohtaisen ajatuksemme, vaikka teemme nekin ryhmissä. Monet ideoista eivät siis koskaan tule toteutetuiksi. Ryhmät saamme päättää itse ja tietojeni mukaan monet ovatkin jo jollain tavoilla ryhmäytyneet. Itsellänikin on itse asiassa ryhmäkaveri luultavasti jo tiedossa, mutten halua siitä enempää vielä puhua, koska mikään ei ole vielä varmaa. Kuten varmaa ei ole vielä millään tavalla myöskään se, millainen dokkari sitä tuleekan lopulta tehtyä ja mistä aiheesta. Enpä siis omaa ehdottamaani aihettakaan lähde vielä spekuloimaan.

Mitäs muuta? Ostin tuona viime viikon keskiviikkona itselleni halvat saappaat sadekelejä ja viileyttä ajatellen. Ovat aika kivat. Vaikka älyttömästi nyt ei olekaan satanut viimeiseen viikkoon. Torstaina taas päätin lopulta laittaa oman versioni luomuruokajutustamme Youtubeen, jonka voi katsoa täältä. Meninpä sitten tuon koulupäivän jälkeen puolalaisen Natalian kanssa lounaalle meren rannalle. Hän oli sinne menossa muutenkin ja pyysi minua mukaan. Maisemat olivat kauniit sämpylän syömiselle. Harmi vaan, että minulla ei ollut tuona päivänä kameraa mukana, joten en voi väitteitä kuvallisesti todistaa. Århus on tosiaan satamakaupunki ja sijaitsee meren rannalla, tämän huomaa aika nopeasti, jos tänne tulee.

Koska rannan ja kodin välissä sijaitsee keskusta, menin joksikin aikaa sinne pyörimään. Sain jopa vihdoinkin ostettua kauan kaivattuja patalappuja! Uunipeltien käsitteleminen pyyhkeillä kun ei ole kovin hauskaa. Myös muun muassa pienet pahvikaiuttimeni ovat piristäneet hiukan elämääni. Eipä niiden äänenlaatu mikään kovin hyvä ole, mutta kuuluu silti paremmin kuin kurjasta läppäristäni.

Viime perjantaina en oikeastaan tehnyt muuta kuin palautin sen dokumentti-ideani. Muuten olin vain kotona kun kämppiksenikin lähti taas jonnekin, tällä kertaa Geneveen. Sama jatkui myös lauantaina, jolloin tosin käytin suuren osan päivästä pyykin pesuun.

Sunnuntaina päätimme lähteä norjalaisen Miriamin ja slovakialaisen Martinan kanssa kaupungista löytyvään peurapuistoon. Jotkut olivat sitä kehuneet. Tosiasiassa se sijaitsi niin kaupungin etelärajoilla, että sinne piti matkata bussilla jokunen matka.


Näillä main jäimme pois bussista. Ja sainpa vihdoin kuvia merenrannasta, vaikka tämä ei sama ollutkaan kuin torstaina.


Saimme kävellä jokusen matkaa rannalta metsään etsiessämme puistoa.



Kuten lopulta myös peurapuisto, parin kyselyn jälkeen.


Kivasti peuroja siellä kipitteli.


Tässä vaiheessa keksin muuttaa hiukan kamerani asetuksia, jotta kuvista tulisi erityisen vihreitä. Samaan aikaan Miriam ja Martina yrittivät epätoivoisesti syöttää ja kuvata peuroja.


Ei niitä paljon kiinnostanut ruoka tai mikään muukaan.


Paitsi joitain harvoja yksilöitä!


Oma suosikkipeurani, jonka yllätin myös haukottelemasta. Veikeä ilme!


Lopulta Miriamin porkkana kiinnosti jotakuta.


Enimmäkseen ne vaan toljottivat jonnekin. Mutta nättejä olivat.


Syyskuun loppu alkaa pikku hiljaa näkyä puissa. Tuo sunnuntai näytti sen, että jos täällä on muuten ihan kurjaa, niin on täällä ainakin paikkoja, joissa on mukavan kaunista.

Mitäs kertoisin tästä viikosta. Ryhmät vaihtuivat taas ja tämän kolmannen tv-jutun teen pohjois-itä-eurooppa -ryhmässä virolaisen Liisin ja liettualaisen Astan kanssa. Tällä kertaa kaikkien ryhmien pitää tehdä ympäristöaiheiset jutut. Ja tällä kertaa meillä on lähes kolme viikkoa aikaa tehdä tätä. Tällä hetkellä silti hiukan pelkään, että aika tulee loppumaan kesken. Tämä viikko on tehty tutkimusta ja yritetty päättää mistä juttu tehdään ja millä näkökulmalla ja miten rajattuna. Lopulta päädyimme siihen, että teemme ilmansaasteista ja kuinka Kööpenhaminassa erityisesti liikenteen aiheuttamaa ilmansaastetta yritetään vähentää. Tätä varten menemme ensi viikolla muutamaksi päiväksi Kööpenhaminaan kuvaamaan ja tekemään haastatteluita. Pelottava juttu on vaan se, ettei yksikään haastattelu ole vielä varma. Ihmiset ovat lähinnä vastanneet puhelinsoittoihimme tyyliin: "hän ei ole täällä tänään, soita maanantaina", yms. Joten hiukan jännittää nähdä, mitä tästäkin tulee...

Maanantaina hain muuten postista paketin, jonka ystäväni Lotta oli minulle lähettänyt. Se oli ehdottomasti yksi viikon kohokohdista. Hän oli kerännyt pakettiin suklaata, lakua, 15 kruunua (noin 2 euroa), poro-magneetin, Karvinen-lehden (aika yllättävä!) ja mikä hienointa, kuvakollaasin, joka sisälsi 22 kuvaa yhteiseltä taipaleeltamme. Ja koska olemme tunteneet esikoulusta saakka, oli siellä mukana joitakin TODELLA vanhojakin kuvia. Tulin siitä todella iloiseksi, kiitos vielä Lotta!

Viime viikolla sain muuten lopulta laskun sieltä Tanskan radiosta. Ne todellakin yrittää vaatia minua maksamaan noin 150 euron arvoisen mediamaksun, joka olisi voimassa helmikuun loppuun saakka. Olen tosiaan jo päättänyt, etten mitään aio maksaa, mutta silti tuo aihe hiukan ahdistaa mieltä. Olen uhonnut kaikille, että siinähän pistävät minut vankilaan laskun maksamatta jättämisestä, olisipa taas yksi syy lisää inhota Tanskaa. Mutta mielummin jättäisin väliin. Yritän nyt selvittää jostain, mitä ne voivat minulle oikeasti tehdä, jos en tuota maksua maksa. Lähdenhän pois täältä reilun parin kuukauden päästä, eihän siinä olisi mitään järkeä maksaakaan!

Tuleva viikonloppu tulee varmaankin vielä vietettyä ihan Århusissa, mutta tarkoitus olisi tosiaan tiistaina suunnata Köpikseen. Kaikenlaista tapahtumaa täällä näyttäisi nyt viikonloppuna tapahtuvan, katsotaan tuleeko sitä johonkin osallistuttua. Muun muassa kaupungin yhteen päänähtävyyksistä, eli Vanhaan kaupunkiin, olisi tänä viikonloppuna ilmainen sisäänpääsy. Koska en ole siellä vielä käynyt, haluaisin kovasti siellä piipahtaa.

Jos ketään muuten ihmetytti, että miksi kirjoitin tämän päivityksen näin perjantai-iltana, on selitys tämä: koska tänään on syyskuun viimeinen päivä, päätin, että parasta tehdä kuukauden toinen päivitys nyt, ettei mistään tule sanomista. Yliopisto kun taisi vaatia, että vaihtoblogia pitäisi päivittää vähintään kaksi kertaa kuukaudessa... No, nyt se on tehty!

Palaan asiaan taas jonkun viikon päästä. Siihen asti, moi!