Vihdoin ja viimein! Ajattelin nyt vihdoin saattaa tämän blogin päätökseen tänä historiallisena päivänä. Niin, on tosiaan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestyspäivä. Ja koska tiedän, etten kuitenkaan jaksa koko iltaa kytätä television ääressä, voin yhtä hyvin samalla kirjoittaa blogia ja tarkkailla taustalla miten vaaleissa käy. Itseni tuntien tässä kestää kuitenkin niin monta tuntia, että kirjoituksen loppuun päästessäni tulos on mitä ilmeisemmin jo selvillä. Tällä hetkellä kello näyttäisi olevan 18.38.

Palatakseni blogiin ja Tanskaan. Palasin tosiaan takaisin Suomeen jo reilu kuukausi sitten, mutta sopivaa hetkeä blogin viimeistelylle ei ole vain näyttänyt löytyvän ennen tätä päivää. Pitkähän tästäkin kirjoituksesta taas tulee, se on selvä. Pakko tämä on kuitenkin kirjoittaa, sillä haluan todellakin jättää jo Tanskan ajat taakseni ja siirtyä eteenpäin, eli graduni viimeistelyyn. Se onkin tämän kevään missio.

Edellisen kunnollisen päivitykseni kirjoitin tosiaan lauantaina marraskuun 19. päivä. Olimme lähdössä seuraavana päivänä Bellen kanssa Odenseen kuvaamaan dokkarimme Tanska-osuutta. Tuosta Odensen reissusta en itseasiassa halua kovin paljon kirjoittaa, sillä dokkarimme nähneet ovatkin jo varmasti huomanneet, etteivät nuo siellä kuvatut jutut päätyneet koskaan lopulliseen versioomme. Olimme Odensessa tosiaan sunnuntaista maanantaihin mukavan perheen luona, jotka päästivät meidät asumaan kotiinsa ja olivat muutenkin todella kivoja. Mutta kuten sanottu, heidän tarinansa oli liian monimutkainen dokkariimme, joten lopulta opettajamme suosituksesta jätimme heidät kokonaan pois tarinasta. Kuten myös heidän Marius-poikansa psykologin haastattelun, jonka kävimme kuvaamassa seuraavana torstaina Kongens Lyngbyssa, Kööpenhaminan lähellä. Harmillista, mutta niin oli pakko tehdä. Kaikista surullisinta oli kertoa asiasta perheen äidille Hildelle, joka oli dokkarista etukäteen niin innoissaan.

Odensen matkan jälkeen tiistaina 22. päivä aloitimme editoinnin. Kannustin Belleä tuona päivänä ottamaan meistä kuvat jokaisena editointipäivänä, jotta pystyisimme seuraamaan kehitystämme. Näin hän myös teki ja laittoi nuo kuvat myös aina Facebookiin. Sieltä kaverini ovatkin niitä varmasti bongailleet. Aika hulluja kuvia niistä tulikin, sillä vietimme kuitenkin HYVIN monta tuntia tuon dokkarin ääressä.

Noissa merkeissä tuo viikko 47 aikalailla sitten menikin. Kuten sanottu, käväisin Bellen kanssa torstaina haastattelemassa myös psykologia, jolloin Asta ja Tanya jäivät kouluun editoimaan. Viikko oli raskas, eikä kotona tullut paljoa vietettyä aikaa. Siellä käytiin lähinnä nukkumassa. Ensimmäiset päivät kuluivat käsikirjoituksen hiomisessa, joka laitettiinkin monta kertaa kokonaan uusiksia. Vasta sitten, kun monen päivän jälkeen Mariuksen tarina päätettiin jättää kokonaan pois, alkoivat asiat luistaa paremmin.

Tuosta viikosta ei tosiaan paljoa ole sanottavaa. Koulussa eläminen ei ole hauskaa. Ruokakin koostui paljon herkuista, pizzasta ja hampurilaisista. En suosittele kenellekään tuollaista elämäntyyliä. Mutta jotta saisin edes yhden kuvan tuolta viikolta tänne blogiin, niin se tulee tässä:

Kuva on perjantailta, jolloin hiomme yhä käsikirjoitustamme, en edes tiedä monettako versiota. Vapaata viikonloppua oli turha toivoakaan. Sunnuntaina 27. päivä oli nuorimman siskonpoikani Juliuksen 1-vuotispäivä, jonka olin onneksi muistanut hyvissä ajoin. Niinpä Köpiksestä ostettu Duplo-paketti oli jo viikkoja aiemmin lähtenyt Antin mukana Suomeen. Kortin lähetin aiemmin samalla viikolla. Harmittavaa oli kummitätinä olla tuona päivänä aivan muissa maisemissa, mutta näkemistäni kuvista päätellen synttärijuhlat onnistuivat silti kivasti.

Seuraava viikko olikin sitten viimeinen editointiviikko, sillä perjantaina oli deadline dokumentille. Saimme viikon aikana pari kertaa palautetta vierailevalta opettajaltamme Jörgeniltä, joka oli tosiaan sitä mieltä, että meidän pitäisi keskittyä dokkarissamme Kieroniin ja entiseen lapsineroon Jocelyniin, jonka välillä meinasimme jo jättää kokonaan pois.

Muilla tavoin tuo viikko oli varsin samankaltainen kuin edellinen. Asuimme siis käytännössä koulussa, nyt päivät olivat vaan vielä pidemmät. Pari kertaa ehdin sentään käydä kaupassa ostamassa eväitä tuolle viikolle ja maksoimme myös kämppikseni kanssa sähkölaskumme, vihdoin ja viimein. Ja toivottavasti oikein. Pyörän lukkonikin hajosi jossain välissä, toisin sanoen ruostui niin, että avain katkesi lukkoon. Uusi lukkokin piti toisin sanoen käydä Tigerista ostamasta.

Jälkeenpäin ajateltuna tuo viikko oli kyllä todella kamala. Deadlinen piti siis olla perjantaina kello 14. Siispä menin torstaiaamuna kouluun kahdeksalta ja palasin kunnolla takaisin kotiin vasta perjantai-iltana kahdeksalta. Suurinpiirtein. Kävin nukkumassa kotona noin 20 minuuttia perjantaiaamuna, mutta käytännössä valvoin lähestulkoon 40 tuntia putkeen. Ensimmäistä ja toivon mukaan viimeistä kertaa elämässäni. Tuon valvomisen jälkeen olo oli kamalampi kuin koskaan. Eikä ongelmilta todellakaan vältytty, vaikka meitä oli neljä henkilöä tekemässä tuota yhtä dokumenttia. Mikään muu ryhmä ei viettänyt koulussa yhtä paljon aikaa kuin me, mutta silti emme saaneet dokkariamme edes tuohon deadlineen mennessä valmiiksi!

Suurin ongelmamme oli luultavasti juuri tuo neljän hengen ryhmä. Yllättäen meillä kesti muun muassa sen takia pisimpään, että jouduimme tekemään neljä eri versiota dokkarista. Tanya ja Asta puhuivat spiikkinsä englanniksi, mutta minä ja Belle päätimme, ettemme halua. Itse en olisi ainakaan kestänyt kuunnella englanninkielisiä spiikkejäni. Joten toisin sanoen myös kääntämisessä ja tekstityksissä meni lisää aikaa. Lisäksi kaikki mahdollinen heitteli dokumentissamme, äänentasot, kuvien värit, ynnä muut. Pientä hiomista tuntui löytyvän lisää sitä enemmän, kuin niitä korjasi. Ja tietysti silloin kun yksi meistä laittoi omia spiikkejään paikoilleen, eivät muut voineet tehdä käytännössä mitään.

Yhden kuvankin olen näköjään tuolloin perjantaina ottanut, tässä se tulee:


Uskoisin, että Tanya korjailee tässä valotusta. Tai rajaa kuvaa. Ei voi muistaa. Huomasimme kuitenkin deadlinen lähestyessä, ettemme tulisi saamaan kaikkea valmiiksi ennen sitä. Saimme siis pyydettyä opettajaltamme lisäaikaa dvd:iden palautukselle. Itseasiassa seuraavaan päivään saakka. Onneksi. Sillä lopultahan siinä kävi niin, että minä, Belle ja Asta halusimme lähteä järjettömän valvomisen jälkeen kotiin nukkumaan, noin seitsemän aikaan perjantai-iltana. Tanya oli jostain syystä pitänyt päivällä noin kuuden tunnin tauon, joten hän jäi kouluun viimeistelemään kaikkea ja lupasi myös polttaa dvd:t. Mutta eihän hän sitä osannut tehdä. Joten toisin sanoen Belle joutui palaamaan kouluun lauantaiaamuna polttamaan ne levyt. Vasta sen jälkeen saatoin rauhoittua. Tosin tarvitsi siihen alle myös 18 tunnin yöunet...

Dokumentti siis saatiin kuin saatiinkin valmiiksi! Jos se on yhä näkemättä, niin täältähän se minun versioni löytyy. Viikonloppuna en kotoa poistunut enkä tehnyt mitään, sillä oloni oli yhä puolikuollut. Tai no, viimeistelimme ryhmäni kanssa Google docsissa reflective reporttimme, joka meidän piti dokkaristamme maanantaina palauttaa. Siinä siis piti kertoa kaikenlaista mitä on oppinut, mitä ongelmia oli, ynnä muuta.

Maanantaina 5. joulukuuta (niin, kuukausikin vaihtui tässä välissä!) piti kuitenkin taas palata kouluun valmistelemaan palautetta muille ryhmille. Meidän tuli antaa sitä norjalais-tanskalaiselle ryhmälle, eli Jelenalle ja Annelle. Heidän dokkarinsa käsitteli ylipainoa Britanniassa. Tarina oli hiukan tylsä ja siinä näytettiin ällöttävää kuvaa leikkaussalista. Harmi. Lisäksi maanantaina satoi ensilumi Århusiin! Tässä siitä kuva:


Kuva siis koulumme sisäpihalta. Eipä sitä lunta tainnut paljon tätä enempää tulla, parin päivän ajan sitä satoi, mutta kaikki ehti kuitenkin sulaa ennen paluutani Suomeen. Koska tiistaina oli tiedossa syksyn ainoa tenttimme, luin siihen sitten myös maanantaina. Minulle oli etukäteen kerrottu, että tentti olisi luultavasti aika helppo, joten sitä ei kannattaisi liikaa stressata. Luettavaa meillä oli kuitenkin paljon, oppikirjamme (joka oli onneksi lyhyt ja helppo) sekä syksyn aikana saamamme tekstipaketit, joissa oli älyttömästi pientä printtiä. Lopulta luinkin vain kirjan ja paperit selailin. Onnekseni se myös riitti.

Vaikka olin etukäteen ollut hiukan vihainen siitä, että tuo tentti tulisi olemaan Suomen itsenäisyyspäivänä, oli se onneksi nopeasti ohi. Tentissä meille siis näytettiin pari videopätkää, joista toisen opettajamme oli näyttänyt jo aiemmin syksyllä ja oli muuten jo tuolloin varoittanut siitä, että se tultaisiin näkemään myös tentissä. Nuo pätkät meidän piti siis kirjallisesti analysoida. Sen jälkeen tuli varsinainen kirjallinen osuus, jossa oli monivalintakysymyksiä sekä joitakin kohtia, joissa piti vähän kirjoittaakin. Ei kovin hankalia kysymyksiä, mutten silti ihan kaikkeen osannut vastata. Se ei silti haitannut, sillä opettajamme Kate (joka oli tosiaan välillä käymässä Australiassa ja nyt palannut) ei ollut tälläkään kertaa tiukka arvostelija vaan antoi minulle ja ilmeisesti monille muillekin A:n, eli parhaan arvosanan. Lisäksi arvosanat tulivat sähköpostiin vielä saman päivän aikana. Kiva juttu.

Itsenäisyyspäivän illan vietinkin sitten kuten yleensäkin, Linnan juhlia katsoen. Hain kaupasta Pandan lakritsia ja Fazerin suklaata ja istuin Yle Areenan ääressä koko illan. Välillä kuva tökki, mutta suurimman osan sain onneksi katsottua. Melkein kuin olisi ollut kotona!

Keskiviikkona ja torstaina katsoimme sitten kaikki seitsemän dokumenttia luennoilla. Kaikki olivat hyviä ja erilaisia. Aiheina olivat meidän lapsineromme lisäksi Intian katulapset (jota kämppikseni oli tosiaan Kalkutassa asti kuvaamassa), Slovakian romanit, Bosnian maamiinat, spermanluovutus Tanskassa, terroristit Espanjassa sekä tosiaan ylipaino Britanniassa. Kaikissa dokumenteissa oli sekä hyviä että huonoja puolia. Joillakuilla saattoi esimerkiksi olla visuaalisesti hieno dokumentti mutta tarina vähän ontuva. Tai toisin päin. Kaikki olisi mukava näyttää, mutta en tiedä, ovatko kaikki ryhmät laittaneet dokkareitaan nettiin. Palaute jota saimme, oli ihan hyvää, ei mitään suuria ylistyksiä muttei suuria mokiakaan. Ja hyvä niin.

Jäin muuten keskiviikon luennon jälkeen vielä kouluun polttamaan Odensen perheelle dvd:eitä siitä materiaalista, jota olimme heidän luonaan kuvanneet. Lupasimme näin siis tehdä. Lisäkseni kouluun jäi Martina ja Jenny tekemään jotain, joten tilasimme pizzat. En tästä muuten kertoisi, ellei tämä tilaamani pizza olisi ollut niin jännä!


Kyseessä siis margherita-pizza, jonka päällä oli falafel-pyöryköitä! Todella kummallinen, mutta todella hyvä! Onneksi otin siitä kuvan, jotta voin muistella tätä makuelämystä jatkossakin.

Otin muuten torstainakin pari kuvaa!


Tässä olimme selvästi alkamassa katsoa Martinan, Jennyn ja Anen Slovakia-dokkaria. Meinasin laittaa tähän myös pari kuvaa kaapista, jossa säilytimme kuvausvälineistöämme, mutta huomasin kuvien olevan todella tylsiä. Joten laitankin vain kuvan koulumme aulassa olleesta joulukuusesta:


Ei mikään kovin hulppea. Mutta kuusi silti.

Perjantaina saapui kauan odotettu päivä, valmistujaiset! Lisäksi ystäväni Lotta oli saapumassa käymään iltapäivällä. Menimme kouluun siis ysiksi ja siellä meille jaettiin todistukset ja tarjottiin kahvia, hedelmiä ja leivonnaisia. Itse sain yllätyksekseni arvosanaksi A:n, vaikka tehtyjen töiden perusteella arvosanakseni olisi pitänyt tulla B. Mutta ilmeisesti muutkin asiat vaikuttivat. Eipä tuo haittaa, kivaa tietysti saada paras arvosana! Itseasiassa emme olleet tuossa vaiheessa vielä saaneet edes loppudokkariemme arvosanoja, sillä ne tulivat meille sähköpostiin vasta siinä vaiheessa, kun olin jo Suomeen palannut. Voin kuitenkin paljastaa, että saimme siitä B-:n. Tässä kuitenkin kuvia tuolta koulupäivältä:


Kate ja joku koulun nainen todistuksien ja tarjoilujen luona.


Suloiset ryhmäläiseni.


Kuori sisältäen todistukseni.


Tällaisia suklaaviinereitä saimme syödäksemme.


Selviydyin, jee!


Yleistä hälinää. Lähdin välillä käymään kansainvälisten asioiden toimistossamme, jonne halusin palauttaa access cardini, jota en enää tarvitsisi. Siitä kuva seuraavassa.


Tämän avulla oli todella mahdollista päästä kouluun sisään 24/7. Siitä piti maksaa 200 kruunun pantti, jonka sai takaisin kortin palauttaessa.


Luokkaan palatessani napsin pari kuvaa koulun käytäviltä. Tässä aula viimeisiä kertoja.


Tätä käytävää pitkin kiiruhdettiin aina luennoille.


Jonkun huoneen ulkopuolella oli kulhollinen pebernödereitä, eräänlaisia tanskalaisia pikkupipareita, joita tuosta sai syödä.


Luokkahuoneemme 701. Ja kyllä, käytävillä oli kamalia valokuvia. Tuota lasta inhosin erityisen paljon, aivan hirveä.


Ja vielä ryhmäkuva Astasta, minusta, Tanyasta ja Bellestä. Vaikka meillä oli hankaliakin hetkiä, olivat he kaikki todella kivoja ryhmäkavereita. Jopa Tanya, jonka lähes täydellinen englanninkieli pelasti meidät. Eiköhän heitä tule vielä joskus tavattua!

Kaiken tämän jälkeen hyvästelin kaverit ja lähdin kodin kautta hakemaan Lottaa asemalta. Perjantaina emme tehneet mitään kovin erikoista, lähinnä kävimme kaupassa ja hengailimme kotona. Lauantaina lähdimme kuitenkin kiertelemään keskustaa.


Kävelykadun päälle olivat ilmestyneet jouluvalot.


Salling-tavarataloa koristivat sydämet.


Tuomiokirkon kupeessa myytiin joulukuusia.


Käväisimme Lotan kanssa myös sisällä tuomiokirkossa. Siellä oli valkoista.


Tuomiokirkon lähistölle oli rakennettu myös pikkuinen joulujuna.


Nimikkopaikkani, jossa en kuitenkaan koskaan käynyt. Monta kertaa harkitsin. Kuva piti kuitenkin saada.


Lotta kanaalilla.


Menimme syömään Jensenille, jossa tuli Antinkin kanssa käytyä. Jostain syystä jälkiruokien toimittamisessa näyttää olevan heillä aina ongelmia. Niinpä Lotta oli varsin iloinen niiden lopulta saavuttua.


Ruokaillessamme oli ehtinyt tulla pimeää, joten jouluvalotkin näkyivät vähän paremmin.


Kuvaan pääsi myös kaupungintalo tästä kulmasta sekä ohi kiitävä bussi. Menimme tosiaan välillä käymään kotona kaupunkikiertelyn jälkeen. Pieniä ostoksia tuli myös tehtyä, Lotan tapauksessa kengät, itse ostin kauan harkitsemani Tanskan lipun. Illaksi palasimme keskustaan, sillä tutorimme olivat vihdoinkin saanet järjestettyä meille vaihtareille pub crawl -tapahtuman. Tämänhän piti olla jo alkusyksystä, mutta se siirtyikin sitten aivan loppuun. Kyseessä oli siis tosiaan pubikierros, jonka aikana kiersimme muutaman baarin ja lopulta päädyimme yökerhoon. Napsimme matkan varrella paljon hölmöjä kuvia, tässä niistä muutama:


Jos ei juo olutta kuten minä, ei Tanskassa ole kovin helppoa juomakulttuurin kanssa. Tässä red berries & chili taste -siideri. Ihan ok, mutta kallista. Totta kai.


Matkalla myös Mummi-kauppa. Hah ha haa.


Takanani tutorimme Jesper ja Miriam.


Lotta pääsi kuvaan Natalian ja Astan kanssa.


Joimme jossain hassut pienet vaaleanpunaiset juomat.


Kaverikuva Astan kanssa.


Ja jossain listassa väitettiin Crowmoorin tulevan Suomesta. Outoa...


Tuborg-jouluvalot. Miten muutenkaan.


Loppupaikassa, eli Social Club -nimisessä yökerhossa mietimme, miksi jotkut ottivat kuvia tanssilattialla. Siksi mekin otimme. Kuvassa iloinen Lotta. Kierroksella oli mukana muuten muitakin ihmisiä, mutta kuvat heistä eivät ole tietenkään yhtä kiinnostavia kuin meistä. Haha.

Sunnuntaina menimme Lotan kanssa Vanhaan kaupunkiin. Valitsimme sen ja Aroksen väliltä ja lopulta olin sitä mieltä, että Lotta voisi tykätä Vanhasta kaupungista enemmän. Lisäksi olin itse käynyt jo neljä kertaa Aroksessa ja Gamle By:ssä vasta kaksi kertaa, niin menin mielummin jälkimmäiseen. Ja olin lisäksi kiinnostunut näkemään, miltä se näyttäisi joulukoristeissaan, joita oli jo jonkin verran esillä silloin, kun kävin siellä äitini kanssa.

No, paikalla oli ainakin todella paljon ihmisiä. Varsinkin lapsiperheitä. Ja moneen paikkaan oli pystytetty kojuja, joissa myytiin herkkuja ja sälää. Tässä tulevat taas kuvat.


Lotta kuvaa Lindaa, Linda Lottaa.


Jälleen kerran puujaloilla. Lotan taidonnäyte.


Pystyssä, joten kuten.


Tässä paikassa torin laidalla myytiin paistettuja manteleita ja toffeeomenoita.


Itse ostin jälkimmäisen. NAM! Vähän turhan lyhyt tikku.


Lotta osti toisesta paikasta tuollaisia tanskalaisten erityisesti jouluna nauttimia pieniä taikinapalleroisia. Niitä kuuluu syödä hillon ja sokerin kanssa, kuten tässä näkyy. Maistuvat aikalailla munkeille.


Yhdessä talossa oli esillä joulunäyttely ja sinne oli pystytetty esimerkiksi tällainen iso joulukalenteri, jonka luukkujen takana oli joulutietoutta ja esineitä liittyen ko. aiheeseen. Monista luukuista sai sen kuvan, että lähestulkoon kaikki jouluun liittyvä on keksitty Tanskassa. Niinpä tietysti...


Tarjolla oli myös joulusälää ja kuumia juomia.


Lotta kuvasi myös niitä samoja hanhia, jotka ahdistelivat minua ja äitiäni edellisellä vierailukerralla. Tällä kertaa hanhet pysyivät onneksi kauempana.


Possukuusenkoriste!


Tällä kuvalla oli ilmeisesti jokin tarkoitus. Muistaako Lotta, mikä? Vanha kaupunki -kierroksen jälkeen palasimme välillä kotiin ja kävimme kaupassa ostamassa muun muassa leffasyötävää. Olimme siis päättäneet mennä illalla katsomaan New Year's Eve -elokuvan. Matkalla takaisin keskustaan tuli myös bussipysäkillä seistessä otettua kuva "lähikaupastani", paljon puhutusta Storcenter Nordista. Jos jotain Tanskasta kaipaan, niin ehkä hiukan tätä.


Keskustassa nappasin vielä kuvan katukyltistä, joka osoitti moniin tuttuihin paikkoihin...


Maanantaina olikin Lotan aika palata kotiin. Itsellänikin käynnistyi tuolloin viimeinen viikko Tanskassa.


Viimeiset hetket yhdessä Århusin juna-asemalla ennen kuin Lotan matka kohti Kööpenhaminaa ja Helsinkiä alkoi. Lotan hyvästeltyäni kävin itse kaupungintalolla ilmoittamassa siitä, että aion häipyä pian maasta. Se onnistui onneksi helposti, kerrankin.

Seuraavat pari päivää menivätkin käytännössä pakkaillessa. Talonmiehemme Henri kävi torstaina tarkistamassa asuntomme, joka oli hyvässä kunnossa. Häntä ei myöskään haitannut, että jäimme sinne asumaan vielä joksikin päiviksi, itse lähdin perjantaina, kämppikseni vasta seuraavalla viikolla. Hän luki myös vesimittarimme, joka löytyi ruuvimeisselillä avattavan luukun takaa keittiöstämme. Tämä luku meidän piti ilmoittaa vesiyhtiöllemme, joka oli meille jo kirjettä lähettänytkin. Tosin koulumme kautta. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että koulun oli tarkoitus ottaa vesimaksumme minun ja kämppikseni "takuuvuokrista" jotka maksoimme kesällä. Ja sen jälkeen koulun pitäisi palauttaa meille jäljelle jääneet summat, jotka ovat vajaat tuhat euroa per henkilö. Ei ole muuten vieläkään saapunut, vaikka tammikuun aikana piti tuonkin tapahtua. Niin tanskalaista...

Otin kuitenkin joitakin kuvia huoneestani viimeisinä päivinä.


Tässä sänkyni, jonka tosiaan alkusyksyn jälkeen siirsin tuohon nurkkaan, kauemmaksi ikkunasta. Koko syksyn minulle luvattiin, että ikkunani tiivisteet laitettaisiin kuntoon, mitä ei koskaan tapahtunut. Yllätys. Niin, ja tuossa myös se ostamani Tanskan lippu.


Kirjoituspöydän yläpuolella oleva seinä, jolle keräsin juttuja pitkin syksyä. Joukossa esimerkiksi riimukirjaimia, Flensburgin kartta ja kotiinpääsylaskurini. Aloitin sen silloin, kun oli 37 päivää kotimatkaan jäljellä. Tässä vaiheessa niitä ei ollut enää ihan yhtä paljon. Viimeisinä päivinä tuli muuten myös testattua, kuinka hitaat hanat meillä olikaan. Otin asiasta myös videon todisteeksi. Puoli minuuttiahan siinä kului, kun täytti puolen litran vesiastian. Jes.

Torstai-iltana saapuivat vanhempani lopulta minua hakemaan. Perjantaina pakkasimme viimeisetkin tavarat, kävimme syömässä ja lähdimme. Sitä ennen otimme vielä viimeiset kuvat kodistani.


Keittiö siistinä ja valmiina lähtöön.


Äitini huoneessani, jossa enää viimeiset kassit jäljellä. Seuraavat neljä kuvaa olenkin muuten saanut äidiltäni eli hänen kamerastaan.


Viimeistä kertaa lukitsemassa sisäoveamme.


Ulko-oven edustalla.


Valmiina astumaan autoon.


Takki pois, sillä edessä muutaman tunnin ajomatka Saksaan, Travemündeen.


Ja siinä meidän talo viimeistä kertaa. Omenapuu "hiukan" surullisemman näköinen kuin syksyllä tullessa. Pääsimme kuitenkin lähtemään, mutta ikävä kyllä lähes koko ajomatkan meitä piinasi kova vesisade, hurja pimeys ja ruuhkat. Yksi pelottavimmista ajomatkoista koskaan! Vaikka meillä oli navigaattori, ajoimme pari kertaa harhaan. Lopulta pääsimme kuitenkin Travemünden satamaan turvallisesti ja myös laivaan.


Rankan matkan jälkeen palkitsimme itsemme juomilla laivan baarissa. Monen kuukauden jälkeen suomalainen siideri maistui kyllä aivan samalta kuin ennenkin. Jännin hetki oli kuitenkin se, kun tilasin juomani, suomeksi! Joku ymmärsi minua! Ihanaa! Hetken aikaa piti oikein miettiä mitä vastata ja millä kielellä kun kysymys kuului: "laitetaanko jäitä?". Valaiseva ja hieno hetki. Melkein tuli kyyneleet silmiin. Melkein.

Laiva lähti perjantain ja lauantain välisenä yönä kolmelta ja seuraavat 27 tuntia vietimme laivalla, lähinnä syöden ja nukkuen. Eikä kyseessä ole vitsi, matkalippujen hintaan kun kuului neljä ateriaa, aamiainen, lounas, päivällinen ja aamiainen. Nälkä ei ehtinyt tulla missään vaiheessa. Näin hauskaa meillä oli:


Mikäs sen hauskempaa kuin syöminen ja nukkuminen. Lopulta eteen tuli tällainen näky:


Welcome to Helsinki! Huraa!


Ja vihdoin ja viimein siellä, mistä lähdettiinkin, kotipihalla Helsingissä. Ja vielä hengissä. Tuolta lähdin 19. elokuuta ja palasin 18. joulukuuta. Poissa tuli siis oltua lähes tasan neljä kuukautta. Aika tuntui pitkältä siellä ollessa, mutta nyt jälkeenpäin tuntuu oikeastaan siltä, ettei olisi poissa ollutkaan.

Mitä tästä kaikesta jäi sitten käteen? Paljon kokemuksia. Vaikka olemiseni Tanskassa tuntuikin olevan enimmäkseen valittamista, en kiellä sitä, ettei kokemus olisi ollut hyödyllinen. Se tunne, etten halua enää koskaan asua Suomen ulkopuolella ei ole mielestäni huono tunne, arvostan Suomea nykyään uudella tavalla. Minulle kyseessä on maa, jossa asiat toimivat ja minua ymmärretään. Ja minä ymmärrän muita. Suomea parempaa paikkaa ei ole, jos minulta kysytään. Matkustelua en aio lopettaa, kunhan se on vain matkustelua.

Ja oli siellä Tanskassa hyviäkin asioita. Koulukaverit olivat enimmäkseen kivoja. Olen varma, että tulen vielä joskus joitakuita heistä tapaamaan, vaikka toisaalta myös tiedän, että on niitäkin, joita en tule. Eikä se haittaa. Mielestäni on parempi, etten kiintynyt kehenkään liikaa, niin en koe minkäänlaista eroahdistusta. Onneksi minulla on jo Suomessa huippukavereita.

Pisteet pitää antaa myös Pågen limpalle, suosikkileivälleni, mitä Suomesta ei saa. Sitä olen jäänyt kaipaamaan. Pitää varmaan joskus tehdä leivänhakureissu Tanskaan. Tai toivoa, että tuota leipää vielä joskus tulee Suomeenkin.

Ja kuten sanoin jo aiemmin syksyllä, Tanskassa on hyvät pyörätiet. Eli jos pyöräily innostaa, sinne vaan! Etukäteen kannattaa kuitenkin opetella tanskaa, niin elämästä voi tulla huomattavasti helpompaa...

Tässä vaiheessa haluan vielä käydä läpi ne asiat, joista yliopisto halusi minun tässä blogissa kertovan (lista löytyy täältä). Monet asioista onkin tullut jo varmasti kerrottua.

- Käytännön järjestelyt ennen vaihtokauden alkua:
Haku syksyn vaihtoon päättyi tosiaan viime huhtikuussa ja tieto sinne pääsystä tuli toukokuun alkupuolella, mukavasti niin myöhään, että kaikki yliopiston vaihtoinfot olivat tietysti jo olleet. Hakuprosessista kannattaa tarkemmin lukea DSMJ:n sivuilta, mutta sitä varten piti tosiaan täyttää tuo vaadittu lomake, pyytää opettajalta suosituskirje ja tehdä kielitesti. Sekin hoitui onneksi yliopiston kautta. Näiden lisäksi piti tehdä ruotsiksi Nordplus-apurahahakemus. Jos oli vielä jotain muuta, en enää muista. Paljon paperisotaa kuitenkin oli, mutta kaikki selvisi, kun oli amanuenssiin yhteydessä.

Tuonne ei tosiaan opintosuunnitelmaa tarvinnut sen kummemmin laatia, kun kyse oli tosiaan kokonaisuudesta, 30 opintopisteen paketista. Englanninkieltä olisi varmaan voinut treenata ennen lähtöä, mutta itse menin sinne kylmiltään. Asunnon haku hoitui koulun kautta. Sen jälkeen kun he olivat ilmoittaneet, että pääsen sinne, ilmoitin heille että otan paikan vastaan ja he lähettivät sitten vaadittavat paperit, jotka piti täyttää asunnon saadakseen. Jos olisi halunnut asunnon jotain muuta kautta, en oikein osaa sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä. Koulun kautta se kuitenkin onnistui suhteellisen hyvin.

Tanskaa voi vaihtomaana suositella kyllä sen takia, että sinne meneminen on todella helppoa. Suomalaisena ei tarvitse oleskelulupia, riittää kun menee kaupungintalolle sanomaan, että olen nyt täällä. Maa ei myöskään ole kaukana, itsehän menin sinne Ruotsin kautta ja palasin Saksan kautta.

- Opinnot vaihtoyliopistossa
Minun on tosiaan tästä vähän hankalampi kertoa, koska kyseessä oli tosiaan opintokokonaisuus. Koko syksyn saman porukan kanssa ja ainostaan yhtä ainetta opiskellen. Kaikki oli englanniksi, jota on ihan hyvä osata, mutta oli tuolla kurssilla pari sellaistakin tyyppiä, joilla se ei ollut selvästi kovin vahva. Mutta kielitaito kuitenkin kehittyy ja samalla oppii mukavasti alan sanastoa. Luennot alkoivat aina tasalta, mutta en sanoisi, että opetus olisi ollut kovin tiukkapipoista. Mutta ainahan se on parempi, jos on sovitussa paikassa ajallaan. Tenttejä oli syksyn aikana tosiaan vain tuo yksi, aivan kurssin viimeisellä viikolla.

- Vaihtokohde
Tästä olen varmasti kertonut jo liikaakin tässä blogissa! Tiivistettynä: tanskalaiset eivät halua ulkomaalaisia maahansa. He eivät kerro sitä suoraan, mutta se tulee ilmi monista piiloviesteistä. Jos tuosta maasta selviytyy, voi pitää itseään onnekkaana.

- Käytännön järjestelyt vaihtokohteessa ja vapaa-aika
Vai niin, mitäs tästä sanoisi. Asunto oli olevinaan suhteellisen uusi, 1990-luvulla rakennettu, mutta toimi kumman puutteellisesti (hanat, ikkunat, ynnä muut). Luulisi, että Tanskassa asiat toimisivat paremmin. Orientaatioviikko oli ok, mutta sen jälkeen tutorimme tuntuivat täysin hylkäävän meidät. Eivätkä he paljon olleet mukana orientaatiossakaan. Onneksi sentään järjestivät sen pubikierroksen. Kallis maa Tanska tietysti on, ellei sitten aio elää pelkällä perunalla ja porkkanalla. Ne olivat halpoja!

Matkustelu oli suhteellisen helppoa, tosin jos halusi ulkomaille muualle kuin Saksaan, piti lähes aina matkata ensin Kööpenhaminaan. Itsehän en Saksaa kauempana käynyt. Bussit ja junat tosiaan toimivat kelvollisesti, mutta halvempaakin olisi voinut olla. Sama auton vuokraamisen suhteen. Harrastusmahdollisuuksista en osaa sanoa, sillä omat harrastukseni liittyivät lähinnä tietokoneella istumiseen, jota harrastin yksin kotona. Tiedän, olen surullinen tyyppi.

- Paluu Suomeen
Opintopisteitä kertyi tosiaan se 30 ja tällä viikolla kävin tiedekunnan kansliassa ilmoittamassa niistä. Toivottavasti ilmestyvät pian rekisteriin. Helposti tuo ainakin kävi, riitti kun näytti siellä suoritetun opintosuoritusotteen, josta kansliassa otettiin kopio. Ennen vaihdon päättymistä olin tyytyväinen, että se päättyy ja nyt vaihdon jälkeen olen yhä tyytyväinen, että se päättyi. En kaipaa Tanskaan millään tavalla. Paluushokista on siis turha puhua, olen vain äärettömän onnellinen, että se kaikki on ohi. Vaihdon aikana opin paljon asioita, joista olenkin jo kertonut. Suosittelen vaihtoa kaikille siihen kykeneville, siitä voi oppia paljon sellaisia asioita, joita ei kotona ollessa voisi millään oppia.

Eiköhän tämä ala olla tässä. Kellon on sopivasti 0.39 maanantain puolella. Olen pitänyt jokusen tauon välillä, mutta meni tässä silti pitkään, kuten arvasinkin. Ja toiselle kierrokselle menivät odotetusti Niinistö ja Haavisto. Aivan viimeiseksi haluan tarjota blogin lukijoille linkin, mitä ketkään muut eivät pääse näkemään. Kyse on syksyn ensimmäisestä tv-jutustani, jonka lupasin olla julkaisematta, sillä se on aivan kamala. Täältä se kuitenkin tulee: kaamea profiilijuttu. Tätä ei ole aiemmin nähnyt kuin pari valittua henkilöä ja tietysti kurssiryhmämme. En voi sanoa, että nauttikaa, mutta katsoa sen silti voi ja miettiä samalla, että onneksi jotain kehitystä on havaittavissa.

Kiitos kaikille, jotka selvisivät tänne asti kanssani. Blogi päättyy nyt tähän, ehkä siitä on jollekin tulevaisuudessa vielä hyötyä, ehkä ei. Kivaa sen kirjoittaminen oli aina silloin, kun sai jotain tehtyä, mutta ei silloin, kun se roikkui odottamassa. Vapaus koittaa!

Farvel,

Linda