Täällä taas parin viikon tauon jälkeen. Jälleen hiukan pakotettuna, sillä kuun viimeinen päivä pakottaa kirjoittamaan lokakuun toisen päivityksen. Jopas oli toistoa lauseessa. Ei voi mitään.

Otsikkoon viitaten vietin tosiaan 24-vuotissyntymäpäivääni viime viikolla. Tai no vietin ja vietin, mitään juhlia en siis tosiaan järjestänyt. Olihan siitä vähän puhetta joskus alkusyksystä, mutta en sitten jaksanut. Muutenkin tuntui, että muita näytti kiinnostavan syntymäpäiväni enemmän kuin itseäni. Ehkä olen tullut vanhaksi. En kuitenkaan tylsäksi, sillä sellainen olen aina ollut.

Sairaana olemisella viittaan silmiini, jotka ovat tuntuneet varsin tulehtuneilta jo kohta viikon ajan. Eikä tämä tietokoneruudun katselu paljon asiaa helpota. Pahalta tuntuu, eli tiedättepä minun kärsineen tämän blogitekstin eteen.

Palataan kuitenkin ajassa jälleen taaksepäin ja parin viikon päähän maanantaihin, jolloin itseasiassa viimeksi blogiakin (ainakin mukamas) päivitin. Katsoimme tuolloin tosiaan ne kolmannen tv-juttumme luennolla ja toisin kuin pelkäsin, saimme ihan ok palautetta. Linkin tuohon juttuun kerroinkin jo edellisessä kirjoituksessani, aiheena oli tosiaan liikennesaasteet. Arvosanankin saimme tuolla viikolla, joka olikin tällä kertaa A-! Tämä oli todella hämmentävä uutinen, sillä itse pidin luomuruokajuttuamme parempana kuin tuota liikennesaastetta ja silti saimme paremman arvosanan. Tuo A- vastaa tosiaan Suomen yliopistoasteikolla 5-:sta, joka on lähes paras mitä voi saada. Kummallista tässä on myös se, ettemme olleet ainoa ryhmä, joka sai A-:n, siitäkin huolimatta, että opettajamme alkusyksystä sanoi, ettei anna keillekään A:ita... Kai juttumme olivat sitten hyviä.

Seuraavana päivänä, eli tiistaina, aloimme luennon jälkeen heti jo pohtimaan seuraavaa juttuamme. Jos kahden edellisen työn piti olla ns. top down -tarinoita sisältäen paljon faktaa, niin tämän neljännen jutun piti olla ns. eye-level -tarina, joka kerrotaan jotenkin ihmisläheisemmin. Hankalaa selittää, mutta ehkä sen tajuaa niin, että jos miettii, ettei informaation kertominen ole nyt tärkeimmässä roolissa, vaan ihmiset. Ryhmä lähti tosiaan vaihtoon ja tuon työn tein australialaisen Nicolen ja saksalaisen Jennyn kanssa. Aluksi olin hiukan kauhuissani, sillä molemmat ovat niin paljon parempia englannin puhujia itseeni verrattuna (onhan Nicolekin natiivi), mutta lopulta pidin kuitenkin heidän kanssaan työskentelystä. Vihdoinkin tuntui siltä, että minua kuunneltiin ja mielipiteitäni kunnioitettiin. Mukavaa vaihtelua siis.

Lopulta pitkän miettimisen ja lähteiden etsimisen jälkeen päätimme tehdä tarinan perheen jälleenyhdistymislaista Tanskassa. Kyse on siis siitä, kun tanskalainen haluaa asua ulkomaalaisen kumppaninsa kanssa Tanskassa. Ja se on muuten todella vaikeaa! Linkki valmiiseen juttuun löytyy tästä. Tuon pariskunnan löysimme tuurilla, Sissel kun on Nicolen kaverin kaveri. Asiantuntijoiden hankkiminen taas oli yhtä tuskaa kaikilla ryhmillä, sillä tuo viikko oli koko Tanskassa yleinen syyslomaviikko. Kaikki olivat siis lomalla. Onneksi sentään saimme tuon yhden yliopistoproffan puhumaan meille. Olisimme siis halunneet muitakin näkökulmia asiaan, mutta turha toivo.

Tuon tiistain ja keskiviikon teimme siis taustatyötä Århusissa, kunnes torstaiaamuna otimme bussin jälleen kerran Kööpenhaminaan. Siellä olimme koko päivän ja teimme haastattelun. Heillä olikin aivan älyttömästi asiaa, sillä haastattelu kesti pelkästään nauhalla puolitoista tuntia! Sen editoiminen olikin yhtä tuskaa... Mutta jotta saisin väliin jotain kuvallista, niin tässä falafelia, jota napostelimme pienessä ravintolassa Köpiksessä:

Nam. Poltin kieleni. Mutta koska pääsimme lähtemään Kööpenhaminasta vasta illalla, piti meidän palata junalla. Koska kokemus oli ensimmäiseni Tanskassa, niin kerronpa siitä hiukan lisää. Täällä ei siis saa junissa opiskelija-alennuksia samalla tavalla kuin noissa pitkän matkan busseissa opiskelijakorttia näyttämällä. Alennusta voi kuitenkin alle 26-vuotiaana saada, jos ensin ostaa ns. Wildcardin, joka maksaa 185 kruunua (noin 25 euroa). Vaikka en ole varma, tulenko täällä enää junilla liikkumaan, hankin tuon kortin varmuuden vuoksi Köpiksen rautatieasemalta. Tämä siis tiedoksi, jos opiskelijana haluaa tänne tulla. Bussista saa alennusta, mutta junista satunnaismatkailijana käytännössä ei. Juna, jolla matkasimme takaisin Århusiin, oli varsin hieno, mutten silti tajua, miksi sitä käyttäisi, sillä se on vain kalliimpi kuin bussi, eikä edes yhtään nopeampi. Niitä vain menee enemmän ja useammin.

Hauska juttu oli kun palasimme yöllä koteihimme Århusin asemalta taksilla. Monet ovatkin lukeneet tästä jo Facebookistani, mutta onnistuin tosiaan lausumaan taksikuskille oikein kotikatuni nimen. Oikein siis tanskalaisittain. Itseäni tämä huvitti suunnattomasti, sillä siinä lausumisessa ei vaan ole mitään järkeä. Miksi ihan oikeasti gade lausutaan galj? Huh huh. Mutta pääsinpä sentään kotiin!

Tuosta loppuviikosta ei sitten olekaan mitään muuta kerrottavaa, sillä vietimme sen tuttuun tyyliin kokonaan koulussa editoidessa. Tai hei, eipäs vietettykään! Melkein unohdin, mutta lauantai-iltana menimme varsin isolla porukalla editoimispäivän jälkeen Nicolen luo syömään sushia! Tämä pääsi melkein unohtumaan, sillä ikävä kyllä olin jättänyt kamerani kotiin, eikä tuosta hauskasta illasta ole siis ollenkaan kuvatodisteita. Kivaa kuitenkin oli, vaikkakin väsynyttä.

Sunnuntaina olin koulussa laskelmieni mukaan 15 tuntia tehden oman versioni täysin valmiiksi. Lähdinkin koulusta siis kahden aikaan yöllä, mikä on tietysti aina todella hauskaa. Sovimme kuitenkin niin, ettei minun tarvinnut tulla ollenkaan kouluun seuraavana päivänä eli maanantaina, kun oli jutun deadline. Niinpä nukuin vähän pidempään samalla kun Jenny ja Nicole viimeistelivät koulussa käsikirjoituksemme ja polttivat dvd:n.

Olin kuitenkin varannut edellisellä viikolla kampaaja-ajan tuolle maanantaille, joten menin sinne iltapäivällä. Tätähän olin tuskaillut jo elokuusta lähtien, kuinka tulisin selviämään kampaajasta. Selvisin kuitenkin hyvin! Kampaaja oli herttainen ja kivasti värjäsi parin sentin juurikasvuni piiloon. Selvisin siis. Kolme väriä maksoi hiuksiini 450 kruunua eli noin 63 euroa. Leikkausta en ottanut, sillä yritän kasvattaa hiuksiani. Ok hinta mielestäni, kallista touhua tuo on Suomessakin.

Välihuomautuksena kerrottakoon, etten ottanut kovin paljon kuvia tämän kahden viikon ajanjakson alkupuoliskolla, mutta kyllä niitä vielä tässä tulee!

Tiistaina koitti päivä, jota olin odottanut jo käytännössä koko syksyn, eli Antti saapui vihdoin ja viimein tänne kahden viikon ajaksi! Hän lähti aamulla Helsingistä Kööpenhaminaan ja sieltä bussilla Århusiin. Tuona aikana olin itse luennolla, jossa katsoimme nuo tekemämme neljännet tv-jutut. Palaute oli jälleen hyvää, mutta arvosanaa en vieläkään harmillisesti tiedä. Kerron sen taas ilmeisesti seuraavassa tekstissäni. Mutta hain kuitenkin Antin sitten iltapäivällä bussiasemalta, minne hän hyvin selviytyi. Mitään erikoisempaa me emme tuona päivänä sitten tehneetkään.

Keskiviikkokaan ei ollut erityinen, menin aamulla luennolle ja koulupäivän jälkeen menimme Antin kanssa syömään kiinalaista, joka ei ollut ikävä kyllä hyvää. No, enpä ole vielä yhtäkään täydellistä buffetia täällä Tanskassa kohdannut.

Torstaina oli siis 24-vuotissyntymäpäiväni. Otin Antin aamulla mukaani kouluun, jossa yritimme etsiä jotain materiaalia lopputyödokumenttiimme Astan ja Bellen kanssa. Bellen ehdottamana ajattelimme tehdä dokumentin homojen adoptiosta, mutta aihe lopulta kaatui tänään haastateltavien saamisen mahdottomuuteen. Iltapäivällä oli kaikille vaihtareille suunnattu vierailijaluennoitsijan pitämä tylsä luento, jonka jälkeen menimme Antin kanssa keskustaan. Jos siis jotain tuosta syntymäpäivästäni voi sanoa, niin ainakin söin hyvän juhla-aterian pihviravintolassa. Siihen ne juhlallisuuden jäivätkin. Mutta kovin monet ystävät syntymäpäiväni silti muistivat, kiitokset heille siitä!

Perjantaina koulussa opettajamme tuli kysymään ryhmältämmme, voisimmeko ottaa libanonilaisen Tanyan mukaan ryhmäämme. Kuulemma tässä tapauksessa neljän hengen ryhmä käy, vaikka meillä on useampi kahdenkin hengen ryhmä. Kukaan heistä ei vaan halunnut ottaa Tanyaa ryhmäänsä. Suostuimme tähän, mikä tosin nyt hiukan kaduttaa. Hän kun ei näytä olevan koskaan paikalla tai jos on, niin ei tee mitään. Huokaus. Ja juuri kun iloitsin siitä, kuinka hyvän ryhmän onnistuin saamaan. Saapa siis nähdä, mitä tästäkin lopputyöstä tuon riippakiven kanssa lopulta tulee...

Lauantaiaamuna vuokrasimme Antin kanssa auton ja ajoimme erityisesti hänen toivomaansa Legolandiin. Itsehän olin käynyt siellä jo kymmenen vuotta sitten ja varoitin etukäteen 27-vuotiasta Anttia siitä, että itse tunsin jo 13-vuotiaana olevani liian vanha tuohon paikkaan. Mutta kun hän sinne halusi, niin toki sinne menimme. Olimme etukäteen tarkistaneet, että Legoland suljetaan tältä vuodelta lokakuun viimeisenä viikonloppuna, joten nyt oli muutenkin viimeinen mahdollisuus sinne mennä.

Ajomatka ei ollut Billundiin kovin pitkä ja pääsimmekin perille noin puolenpäivän aikoihin. Sisäänpääsymaksu oli 299 kruunua eli noin 40 euroa. Varsin suolainen hinta siis. Mutta esittelenpä nyt sitten kuvilla, miltä siellä näytti.


Sisäänkäynti!


Antin lapsuudenhaave toteutumassa.


Maailman suurimmaksi Lego-kaupaksi tuo oli mielestämme aika pieni. Ostin sieltä silti esim. maailman cooleimman Lego-olkalaukun.


Uutuutena Legolandista löytyi muun muassa Star Wars -alue. Ja tässä mikäs muukaan kuin Millennium Falcon.


Nappia painamalla sai kuulla musiikkia!


Antti on tainnut nähdä tämän saman kohtauksen aiemminkin.


Chewbacca!


Legolandista löytyi myös eräänlainen akvaariopaikka, joka esitti Atlantista. Kalat liikkuivat vikkelästi, joten helpompaa oli kuvata niiden sekaan laitettuja Lego-ukkoja.


Linda kalojen keskellä.


Kuten tässäkin.


Antti löysi ison ravun.


Sitten lähdimme kunnolla kiertelemään puistoa. Anttia eivät huvipuistolaitteet niinkään innostaneet, varsinkaan nämä, joissa saattoi kastua. Tähän sain hänet silti pakotettua kanssani. Eikä tuossa edes niin paljon kastunut!


Jostain pilkisti laama.


Ja jossain oli aarteita.


Kuten myös safarieläimiä.


Ja Valkoinen talo!


Nyhavn Kööpenhaminassa.


Ja intiaani.


4D-teatterissa saimme päähämme nämä todella rumat lasit, joten pitihän niiden kanssa ottaa myös todella ruma kuva.


Antin pyristelyistä huolimatta sain hänet pakotettua lopulta myös tähän kanssani. Eikä vieläkään edes kunnolla kastuttu.


Jälleen safarieläimiä. Pidän näistä erityisen paljon. Ja syy siihen, miksi kuvien paikat pomppivat on se, että kiertelimme puistossa monia paikkoja moneen kertaan. Siispä löysin aina uudestaan esimerkiksi uusia eläimiä.


Leijonaperhe.


Ja loppuun näköjään Hollantia. Kuvia olisi vielä paljon enemmänkin, mutta nämä varmaan riittävät. Menimme noin kuuden maissa sinne isoon kauppaan ja kun sieltä poistuimme, oli pimeys jo laskeutunut. Sen jälkeen kuvien ottaminen oli lähes mahdotonta. Ja lisäksi kameran akku loppui. Päivä oli kuitenkin todella hauska ja ajoimme sitten pimeydessä takaisin Århusiin. Päätimme palata eri reittiä kun tulimme, mikä aiheuttikin vähän paniikkia minussa, sillä olimme pari kertaa keskellä pimeyttä, eikä ollut mitään hajua missä. Löysimme kuitenkin lopulta kotiin, Silkeborgin kautta.

Tästä päästäänkin sitten eilispäivään eli sunnuntaihin. Auto oli meillä yhä vuokrattuna, joten päätimme ajaa Tanskan pohjoiskärkeen, Greneniin. Kyseisessä paikassa myös Skagerrak ja Kattegat, eli kaksi merta, kohtaavat. Tai nuo nyt eivät ole oikeasti niiden merien nimet, vaan Pohjanmeri ja Itämeri, mutta kuitenkin. Aaltojen törmääminen toisiinsa haluttiin kuitenkin nähdä. Koska ajoimme suurimman osan matkasta moottoritietä, ajoimme pohjoiseen reilussa parissa tunnissa.

Seuraa jälleen kuvia:


Tanskassa parkkimittarin unohtaminen on hankalaa, sillä se on teipattuna tuulilasiin. Eri asia on vain se, muistaako sen laittaa oikeaan aikaan...


Tuonne oltiin siis menossa.


Tämä oli automme. Muistin jopa ottaa siitä yhden kuvan muistoksi!


Tältä näytti parkkipaikka ja majakka rannan suunnalta katsottuna.



Siellä häämöttää jo kärki.


Linda penkillä.


Jäljet hiekassa.


Ensimmäiset kuvaamiset rannalla.


Kaunis valaistus.


Kuten myös tässä.


Nappasin simpukankuoren rannalta.


Rantavettä.


Antti tutkii kiviä.


Lindakin tutkinut kiviä.


Hyvin samannäköinen kuva kuin jo aiemmin...


Suuret määrät simpukoiden kuoria!


Leikkimistä salaman ja vastavalon kanssa.


Lintu lentää taivaalla.


Kohti kärkeä. Huomatkaa upea Lego-laukkuni!


Ja perillä! Vasemmalla puolella Kattegat, oikealla Skagerrak.


Ja toisinpäin! Vasemmalla Skagerrak ja oikealla Kattegat. Siellä ne aallot vaan törmäilee.


Yhteiskuva!


Otin pipon pois näyttääkseni kuinka siellä tuulikaan.


Ja takaisinpäin.


Lähdimme pois Grenenistä ja ajoimme lähikaupunkiin Skageniin lounaalle/päivälliselle. Ja näin kuollutta siellä oli. Aivan kuin Flensburg sunnuntaina.

Ajelimme sitten taas takaisin Århusiin. Nappasin lauantaina Legolandista mukaani yhden kurpitsan, kuten monet muutkin, joten päätin tehdä itselleni siitä vielä eilen illalla Halloween-lyhdyn. En ollut tehnyt sellaista koskaan aiemmin, mutta nyt päätin kokeilla. Tässä vielä pari kuvaa siitä.


Tässä kurpitsa.


Kurpitsa saa kasvot. Huomatkaa myös uusi hiusväri (tai siis samahan se on, mutta ilman juurikasvua).


Kasvoluonnos.


Leikataan pää auki.


Hattu pois.


Kurpitsa tyhjäksi.


Naaman kaiverrus.


Ja sitten se on valmis!


Kurpisa sai kynttilän sisäänsä ja koristaa nyt 16B:n ovea.


Kivasti hymyilee siellä.

Ja sitten ollaankin taas nykyhetkessä. Tänään meillä ei ollut luentoja, mutta tapasimme Astan ja Bellen (Tanya oli yllättäen Kööpenhaminassa) kanssa koulussa ja yritimme kehitellä dokkari-ideaamme. Päädyimme lopulta tosiaan vaihtamaan aihetta, ja nyt yritämme katsoa, jos saisimme tehtyä dokkarin jotenkin siitä, kuinka tanskalaiset eivät halua ulkomaalaisia maahansa. Sillä se on aivan totta. Tarkoitus on kuitenkin lähestyä aihetta ehkä enemmänkin nationalismi-näkökulmasta eikä esimerkiksi uudestaan perheen jälleenyhdistymisestä. Saa nähdä mitä tästäkin tulee.

Lisäksi minua on tosiaan jonkinlainen orastava silmätulehdus vaivannut jo melkein viikon, itseasiassa siitä lähtien, kun Antti tuli. Yritin soittaa tänään lääkärilleni, sillä minullahan on täällä tosiaan oma lääkäri. Vastaanotosta pyydettiin soittamaan huomisaamuna uudestaan, joten näin pitää siis tehdä. Toivottavasti pääsisin huomenna tapaamaan tuota lääkäriä, vaikka joutuisinkin olemaan luennolta pois... Tuntuu nimittäin todella ikävältä.

Antti on täällä tosiaan vielä ensi viikon tiistaihin. Aiomme mennä tänä viikonloppuna Kööpenhaminaan. Itse olenkin siellä tosiaan käynyt jo pariin kertaan tänä syksynä, mutten vielä kertaakaan lomailumielessä. Joten ihan kivaa vaihtelua. Muuten tämä viikko menee koulun osalta dokkaria suunnitellessa, sillä perjantaina meidän pitää palauttaa jonkinlainen alustava käsikirjoitus siitä. Tällä hetkellä tärkeintä olisi kuitenkin saada lyötyä aihe lukkoon. Toivon mukaan huomisessa tapaamisessa opettajan kanssa saamme jotain apuja.

Ensi viikon torstaina saapuu sitten taas äitini tänne, kaksi päivää Antin lähdön jälkeen. Nämä vierailut menevät hiukan dokumentintekoaikamme päälle, mutta ryhmäläiseni tietävät tämän ja se on heille ok. Varsinkin, kuten Asta tänään sanoi, että meillä on ryhmässämme nyt niin monta ihmistä, että osa voi rauhassa olla tekemättä mitään. Hän vaikuttaa olevan erityisen suuttunut siitä, että meillä on yhtäkkiä neljän hengen ryhmä. No, pakko kai tässä on vaan yrittää selviytyä tällä jengillä.

Eipä tässä kai nyt taas muuta. Palaan taas jokusen viikon päästä, siihen asti, mo!